Kesäkuun 20. päivä on YK:n julistama kansainvälinen pakolaispäivä. Tämä päivä ja Elokapinan kesäkapina osuvat hyvin yhteen. Ilmastonmuutos ja pakolaisuus kun kulkevat käsi kädessä.
Koko maailmassa melkein 80 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa jonkin konfliktin tai luonnonmullistuksen takia. Yli puolet heistä on lapsia ja nuoria. Suurin osa pakolaisista on siirtynyt oman maansa sisällä tai naapurimaahan. Suomessa kaikista maailman pakolaisista asuu vain murto-osa, 0,04%.
Ilmstonmuutos osuu pahiten heikommassa asemassa oleviin. Erityisesti pakolaisiin, joilla on vähemmän keinoja sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Lisäksi suurin osa pakolaisista elää jo valmiiksi haurailla alueilla, jotka kärsivät ilmaston muuttumisesta. Ilmastonmuutos ei pelkästään köyhdytä alueita, joista pakolaisia lähtee tai jonne pakolaiset saapuvat, vaan lisää alueiden konflikteja. Ja nämä konfliktit ajavat ihmisiä pakenemaan.
Tällä hetkellä ilmastonmuutoksen vaikutuksia pakenevien ei ole mahdollista saada turvapaikkaa. Kuitenkin ilmastopakolaisia arvioidaan olevan 200 miljoonaa vuoteen 2050 mennessä. Se ei ole mikään pieni määrä, sillä kaikkia ilmastopakolaisten jättämiä paikkoja ei enää tulla saamaan elinkelpoiseksi.
Niin kauan kun rikkaat länsimaat jatkavat kulutuskulttuuriaan ja jatkuvaa voitontavoittelua, me riistetään muilta oikeus kotiin ja turvaan. Ilmastoliikkeessä ei ole kyse vain minusta ja sinusta, vaan meistä jokaisesta. Me tarvitaan radikaaleja ratkaisuja, ei pelkästään yksilöiden tekoja. Me tarvitaan niitä ratkaisuja maailmanlaajuisesti, koska kohta meillä ei ole maapalloa. Me tarvitaan uusia talousratkaisuja, sillä jatkuvaa voittoa tavoitteleva markkinatalous syö meidät elävältä. Me tarvitaan solidaarisuutta, ei superrikkaita.
(Kuvassa raapustelen Namibiassa ihmisoikeustyöpajan materiaaleja)
